tauko.

blogi on tauolla kunnes ilmoitan toisin. elämä ja kuolema potkaisivat tänään niin lujaa naamaan, että tästä kestää hetken aikaa toipua.

en ole vastannut kommentteihin, koska en ole osannut. vastaan heti kun revin jostain energiaa ja motivaatiota tehdä ylipäätään yhtään mitään. nyt juuri sitä ei riitä edes silmien sulkemiseen, vaikka niihin sattuu.
kiitos kuitenkin kauniista sanoistanne, ne todella lämmittävät ja kannustavat jatkamaan vielä joku vähän kauniimpi päivä.

L'appel du vide — 7. Crush

Kevyt puoliuni, jossa olin periaatteessa unessa, mutta pystyin silti havainnoimaan ympäristöäni. Pystyin näkemään, miten verhojen raoista tulvi hiljalleen auringonvaloa sisälle pieneen, melko pelkistetysti sisustettuun huoneeseen. Valonsäteet tanssivat hitaasti ympäriinsä, ne osuivat lattiaan ja seinille valaisten koko huonetta. Ne valaisivat maton, sohvan, kirjahyllyn, vähitellen kaiken.
Anthonyn käsivarret ympärilläni, hänen rento vartalonsa selkääni vasten. Hänen tasainen hengityksensä, hänen ruumiinsa lämpö.
Sitten äkillinen tönäisy Anthonyn suunnasta, pään kolahdus patjan vieressä seisovaan kirjahyllyyn ja putoaminen ryminällä.
— Mitä vit-?!