Oneshot: Silence

Taas yksi oneshot ilman mitään sen ihmeellisempää juonta. Nauttikaa, jos voitte.

***

He olivat tienneet sen aina, lähes syntymästäni alkaen. Minulle ei kerrottu mitään, ei ainakaan suoraan.

L'appel du vide — 5. I don't know anymore

Melkein ajoissa! :D lupasin siis yrittää saada tän valmiiks eilen. Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

***

Jätin pyörän pyöräkellariin, menin hissillä ylös yhdeksänteen kerrokseen ja harpoin sisälle asuntoon. Tempaisin oven kiinni perässäni ehkä hiukan kovemmalla voimalla kuin oli alunperin tarkoitus. En jaksanut edes potkaista kenkiä jaloistani, vaan jäin istumaan selkä ovea vasten.

L'appel du vide — 4. Rumors

!HUOM!

Ihojen kanssa on ongelmia, lähes joka kerta kun avaan pelin, ne on kadonnu ja pitää korvata uusilla. Simien ihot siis saattaa muuttua vähän väliä, koska en ole saanut ongelmaa ratkaistua. Pahoittelut tästä.

***

Anthony Clevelandilla ei ollut hajuakaan, missä oli. Päähän sattui valtavasti, kipu tuntui jyskyttävän ohimoilla kuin sotarumpu, ja olo tuntui kaikin puolin sekavalta. Ikkunasta sisään tulvi aamuauringon hentoja säteitä, jotka tanssivat hitaasti ympäri huonetta valaisten ympäristöä.
Poika ei tunnistanut paikkaa, ei alkuunkaan. Hän näki, että hänen patjansa vieressä oli sänky, ja parin metrin päässä toinen. Kumpikin sänky oli tyhjä, eli hän oli huoneessa yksin.