Oneshot: Särkän yli

Lukumusiikkia: >Click<

”Tähti syttyy - on illankoitto,
ja kutsu kajahtaa.
Vaimentukoon särkän surusoitto,
kun lähdön hetki saa.

Virratkoon kuin uneen vaipunut meri, 
liian täysi tyrskyämään,
kun syvyydestä kerran saapunut
kääntyy kotiin äärettömään.”

- Alfred Tennyson

tauko.

blogi on tauolla kunnes ilmoitan toisin. elämä ja kuolema potkaisivat tänään niin lujaa naamaan, että tästä kestää hetken aikaa toipua.

en ole vastannut kommentteihin, koska en ole osannut. vastaan heti kun revin jostain energiaa ja motivaatiota tehdä ylipäätään yhtään mitään. nyt juuri sitä ei riitä edes silmien sulkemiseen, vaikka niihin sattuu.
kiitos kuitenkin kauniista sanoistanne, ne todella lämmittävät ja kannustavat jatkamaan vielä joku vähän kauniimpi päivä.

L'appel du vide — 7. Crush

Kevyt puoliuni, jossa olin periaatteessa unessa, mutta pystyin silti havainnoimaan ympäristöäni. Pystyin näkemään, miten verhojen raoista tulvi hiljalleen auringonvaloa sisälle pieneen, melko pelkistetysti sisustettuun huoneeseen. Valonsäteet tanssivat hitaasti ympäriinsä, ne osuivat lattiaan ja seinille valaisten koko huonetta. Ne valaisivat maton, sohvan, kirjahyllyn, vähitellen kaiken.
Anthonyn käsivarret ympärilläni, hänen rento vartalonsa selkääni vasten. Hänen tasainen hengityksensä, hänen ruumiinsa lämpö.
Sitten äkillinen tönäisy Anthonyn suunnasta, pään kolahdus patjan vieressä seisovaan kirjahyllyyn ja putoaminen ryminällä.
— Mitä vit-?!

L'appel du vide — 6. Place like home

Kuuntelin tätä biisiä aivan liikaa tätä kirjoittaessa, linkkaan sen nyt tähän. 

>Click!<

***

Lämpö.
Yöllä nukahtaessa oli ollut suoraan sanottuna aivan jäätävän kylmä. En ollut aiemmin nukkunut ulkona, joten en tietenkään ollut tietoinen siitä, että lämpötila laskisi aina yöllä, vaikka päivällä lämpötila olisikin kohtuullinen. Nukahtaminen oli ollut miltei mahdotonta. Nyt oli kuitenkin lämmin.

Oneshot: Silence

Taas yksi oneshot ilman mitään sen ihmeellisempää juonta. Nauttikaa, jos voitte.

***

He olivat tienneet sen aina, lähes syntymästäni alkaen. Minulle ei kerrottu mitään, ei ainakaan suoraan.

L'appel du vide — 5. I don't know anymore

Melkein ajoissa! :D lupasin siis yrittää saada tän valmiiks eilen. Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

***

Jätin pyörän pyöräkellariin, menin hissillä ylös yhdeksänteen kerrokseen ja harpoin sisälle asuntoon. Tempaisin oven kiinni perässäni ehkä hiukan kovemmalla voimalla kuin oli alunperin tarkoitus. En jaksanut edes potkaista kenkiä jaloistani, vaan jäin istumaan selkä ovea vasten.

L'appel du vide — 4. Rumors

!HUOM!

Ihojen kanssa on ongelmia, lähes joka kerta kun avaan pelin, ne on kadonnu ja pitää korvata uusilla. Simien ihot siis saattaa muuttua vähän väliä, koska en ole saanut ongelmaa ratkaistua. Pahoittelut tästä.

***

Anthony Clevelandilla ei ollut hajuakaan, missä oli. Päähän sattui valtavasti, kipu tuntui jyskyttävän ohimoilla kuin sotarumpu, ja olo tuntui kaikin puolin sekavalta. Ikkunasta sisään tulvi aamuauringon hentoja säteitä, jotka tanssivat hitaasti ympäri huonetta valaisten ympäristöä.
Poika ei tunnistanut paikkaa, ei alkuunkaan. Hän näki, että hänen patjansa vieressä oli sänky, ja parin metrin päässä toinen. Kumpikin sänky oli tyhjä, eli hän oli huoneessa yksin.