keskiviikko 30. maaliskuuta 2016 | 17.56

L'appel du vide — prologi



Rakkaus. Mitä se on?
”Syvä eroottinen kiintymys toiseen henkilöön. esim. Intohimoinen rakkaus. Onneton rakkaus. Rakkaus syttyy, sammuu, kuolee.”
Sanakirjan määritelmä rakkaudesta on kovin yksinkertainen. Todellisuudessa rakkaus on niin paljon muutakin.



Se on ympäristön odotusten rikkomista ja pettymyksen tuottamista.
Se on itsensä löytämistä ja hukkaamista aina uudestaan ja uudestaan.
Se on kukka, joka taistelee tiensä asfaltin läpi ja kurkottaa kohti aurinkoa saadakseen siitä voimaa elää.



Se on toiseen ihmiseen tutustumista ja rajojen ylittämistä.
Se on uhrauksien tekemistä, syvällistä pohdintaa ja raskasta epätietoisuutta.
Se on päätös, joka satuttaa molempia, mutta on kuitenkin pakko tehdä, vaikka kuinka tekee kipeää.



Se on pohdintaa siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Se on kaikkien, sekä kirjoitettujen että kirjoittamattomien sääntöjen rikkomista.
Se on mysteeri, kysymys, johon ei ollut vastausta, sitä ei voida koskaan ratkaista yksinkertaisesti.



Se on pelkoa, epätoivoa ja paljon kivuliaita kyyneliä.
Se on ahdistusta, ympäristön asettamia paineita ja suuri määrä tuskaa.
Se on roihu, joka kuumuudellaan armotta polttaa kaiken muun tieltään saadakseen itse elää. 



Se on hellyyttä, läheisyyttä ja palavaa intohimoa.
Se on kärsivällisyyttä, pyyteettömyyttä ja toisen tunteiden laittamista omien edelle.
Se on huume, joka antaa paljon iloa, paljon surua ja pahasti riippuvaiselle ainoan syyn pitää kiinni elämästään.



Se voi olla parasta, mitä ihmiselle voi ikinä tapahtua.
Se voi olla myös se asia, joka saa ihmisen hysteerisenä kiipeämään 12-kerroksisen kerrostalon katolle, vaikka kaikki tietävät sen olevan aivan hullun vaarallista.
Se voi olla se asia, joka saa alhaalla odottavan asfaltin näyttämään niin kovin pehmeältä. 

***

Sellaista. Tämä on sellainen projekti jota teen, jos ehdin ja löydän inspiraatiota. Luultavasti onnistun, koska inspiraatio iski kuin salama. Tähän tulee muutama osa, ehkä kymmenen? En osaa sanoa vielä.

7 kommenttia:

  1. Tosi sujuvaa ja koskettavaa tekstiä. Ainoa pettymys oli, kun sivun alareuna tuli vastaan. Ehdin kiinnostua tarinasta ja odotan innolla jatkoa! >{^w^)>

    VastaaPoista
  2. Mä mietin tässä melkoisen pitkään, että liitynkö tällä vai mun kirjoitusblogin tunnuksella, mutta päädyin tähän :D

    Ääääää *___* Rakastuin jo tähän prologiin! Apua. Odotan innolla lisää, tää oli jotenkin niin ihana! ♥

    Tulee ihan mieleen omat ihastumisen tunteet, jotka kuolivat hiljaa ihastuksen lopettaessa yllättäen yhteydenpidon. Tulee myös mieleen mun ex-parhaan ystävän menetyksen tunteet, se, kun hän sanoi aivan yllättäen, ettei enää jaksa minua. Itse asiassa, sain tästä sun tekstistä omaankin tekstiini inspiraatiota. Eli kirjoitin samalla tyylillä omia tunteitani tarinablogiini. Jos haluat käydä lukemassa sen, niin --> Mitä on rakkaus?.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kiitos paljon! :o <3 ihana kuulla, että tykkäät!

      Oon tosi iloinen, jos oikeasti joku saa inspiraatiota jostain, mitä teen :o käyn lukemassa sun tekstin. C:

      Poista
  3. Oi vitsit näyttääpä hyvältä tarinalta! Jään seurailemaan, ja heitän linkkilistallekin.

    En kuitenkaan voinut olla huomaamatta että pianonsoittokuvassa seinät ovat jääneet alas (tai puoliylös mikä onkaan se keskimmäinen vaihtoehto).

    Ensimmäisen kuva oli tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Äh, vitsit kun en tajunnut noita alas jääneitä seiniä tossa yhdessä kuvassa kuin vasta nyt! Kiitos, että mainitsit asiasta, ehkä tajuan jatkossa välttää samaa mokaa. :D

      Poista
  4. Vaikuttaa hirmu lupaavalta. Hyvää tekstiä, jännittävä alkuasettelu joka jättää kysymyksiä. Mäpäs ahmaisen tästä kaikki ilmestyneet osat saman tien :D Ei hyvää malta säästellä

    VastaaPoista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä